maanantai 2. lokakuuta 2017

Mission impossible

Lohikausi 2017 jää nyt taakse. Lauantaina oli herätyskello aikasin soimassa, että kerkee köröttelee Kotkaan suht järkevään aikaan. Periaatteessa olis ollu mahis lähtee jo edellisenä iltana, mut kouluviikon jäljiltä oli aika väsy, eikä autossa nukkuminen napannu sitten yhtään. Kävin aamulla nappaamassa Juuson kyytiin kasin aikaan. Rannassa oltiin hyvissä ajoin, mut tällä kertaa omaa heittovuoroa joutui odottelemaan jonkin aikaa. Eipä tullut yllätyksenä, et Ruhalla oli paljon porukkaa. Viimeinen päivä, niin se aina menee! Mukavaa kun rannassa oli tuttuja kenen kanssa jutskailla ennen omaa vuoroa. Aamun aikana oli tullu vissiin pari kalaa. Me nähtiin yhen kalan haaviiminen.








Päivä meni leppoisissa meiningeissä. Ruhan viimeiselle laskulle sain Jumppaselta testiin Vissun XO:n. Vitsi että oli kevyt vapa heittää! Ainakin mun käteen tuntu hyvältä. Illan viimeiset heitot tein pitkästä aikaa Siikiksellä. Oon viimeks käyny niskakivellä heittää joskus muutama vuosi sitten. Oon niin jämähtäny Ruhalle. Plus oon niin huono kahlaamaan, et on menny pupu pöksyyn jos on ollu vähänkin enemmän vettä. Nyt vettä oli sopivasti, mut silti Toni joutu melkein raahaa mut veke sieltä kiveltä, kun tuntu et jalat virran mukana... :D

Kymikausi jäi mulla tänä vuonna aika kehnoksi. Operaatio Kymiläisestä ei varmaan tarvitse edes mainita. Jos ei kerkee kunnolla käymään niin aika pienet mahikset mitään saada. Yhteen asiaan oon kyllä tyytyväinen. Yleensä tässä vaiheessa vuotta alan olee jo vähän poikki heittämiseen ja aina kun tulee Kymillä käytyy, tuntuu et mikään ei onnistu. Tänä vuonna ei ollu niin. Heittäminen tuntui menevän ihan ookoosti. Ehkä joku sivusta seurannu voi olla eri mieltä, mut ainakin musta tuntui ihan hyvältä. Tänä vuonna tuli kalastettua lohta enemmän kun koskaan. Ehkä se on tehny tehtävänsä. Operaatio Kymiläinen jatkuu taas ensi vuonna. Kiitti ja kuitti. Kalastus siirtyy nyt merelle!

perjantai 22. syyskuuta 2017

Neljä ja puoli viikkoa

Kun tässä yks päivä kelailin itekseni menneitä reissuja ja kesää noin muutenkin. Havahduin siihen et vietin tänä kesänä yhteensä neljä ja puoli viikkoa napapiirin pohjoisella puolella. Sehän on yli kuukausi eli aika iso osa kesästä... En kyllä viettäny sitä aikaa putkeen, mut kolme reissua tuli heitettyä pohjoiseen. Aika siistiä sanoisin. Mun missio tälle kesälle oli pitää parhain kalastuskesä ever ja nyt kun mietin niin kyllä mä siinä taisin ihan onnistuu! Eka reissuista tuli tehtyä heti heinäkuun alussa ja viimeinen elokuun alkupuolella. Siinä välissä ei kovin monia päiviä kerenny himassa mädäntyy. Kaksi reissua lohenkalastusta, kolmas vietettiin harjusten parissa. Oli ihanaa nauttia yöttömistä öistä, eikä lähdön fiilis ollu niin paha kun tiesi et kohta mä tuun takasin. Toka reissu tosin tuli vähän yllättäen, mutta kyllä mulla oli sellanen kutina et kohta sitä taas mennään!





Koko tää vuosi on ollu näiden kalareissujen puolesta aika jees. Ennen kesän reissupläjäystä tuli tehtyä kaksi muuta trippiä. Kalastuskauden avasi viikko Gotlannissa ja vähän myöhemmin keväällä viikko Mörrumilla. Yksittäisiä kalastuspäiviä on tälle kaudelle tullut vähemmän kuin aikaisemmin, mut pidempiä reissuja on päässy tekemään enemmän. Kalastus on tuntunut laadukkaammalta. Tähän syksylle tulee varmaan taas vähän enemmän niitä yksittäisiäkin päiviä. Sen verran mitä koulunkäynti/työt antaa periksi. Nyt ei oo kovin hyvin kerenny mihinkään, mutta se ei tunnu tunnu edes tällä hetkellä niin ahdistavalta, kun takana on monta onnistunutta pitempää reissua. 

Pitempien reissujen kanssa on aina tietenkin vähän säätöä, työvyorojen kanssa säätöä, pakkaamista yms. Viimeisen harjusreissun jälkeen oli hetkellisesti sellanen fiilis, et nyt en kyllä hetkeen jaksa enää pakkaa/purkaa yksiäkään kamoja. Kummasti se reissukuume vaan alkaa taas pukkaa päälle kun mennään pidemmälle syksyä!

torstai 31. elokuuta 2017

Sunnuntai Kymillä

Kymijoen lohikausi on alkanu jo aikapäiviä sitten ja vuosilupa kuumotellu kelalaukussa keväästä asti. Heinä/elokuu oli niin reissuntäyteistä aikaa, et Kotkaan ei vaan oo millään kerenny. Eilen oli vasta ensimmäinen Kymipäivä tälle kesälle, tai pitäiskö jo sanoo et syksylle. Lähettiin Juuson kanssa kohti Kotkaa aamusella. Rannassa oltiin joskus kympin jälkeen. Ennakkoluuloista poiketen Ruhalla ei ollu kauheesti porukkaa. Oli kiva pienen tauon jälkeen napata kakskätinen kouraan ja nakutella menemään. Operaatio Kymiläistä pääsi toteuttamaan tasaiseen tahtiin, ei hirveesti tarvinnu rannassa odotella. Ei ollu kovin paljoo porukkaa, vaikka olikin viikonloppu.



Yhdellä rundilla onnistuin jättää perhon perukkeineen pohjaan. Kun olin taukopaikalla valitsemassa uutta perhoo, kuului rantsusta "KALA". Oho, sehän oli Juusolla kiinni. Nopsaan rantaan seuraamaan tätä yllättävää tilannetta. Myös Juusolla on käynnissä operaatio "Ensimmäinen Kymiläinen." Kala pääs irti... Harmi, mut ainakin jätkä pääs askelta lähemmäks tässä suuressa missiossa. Operaatio jatkukoon. Heitettiin jokuset rundit ja lähettiin takas Vantaalle. Mukava lyhkänen päiväpistäytyminen. Kesä alkaa olla jo ohi. Kotkassa käymisesta tulee aina mieleen syksy. Tavallaan syksyn tulo masentaa, mut onneks Kymillä pääsee kalastaa vielä hetken aikaa ja tulevina kuukausina voi keskittyy sitten muihinkin lajeihin. Tässähän alkaa pukkaa jo mertsarifiilistä!

lauantai 26. elokuuta 2017

Matkalla eräoppaaksi

Viime tiistai eli 22.8 oli jännä päivä. Silloin alkoi jo kauan venattu eräoppaan koulutus Kiljavan opistolla. Kun koulutukseen pääsystä tuli infoa pääsiäisen tienoilla, olin sen jälkeen yrittäny unohtaa koko homman ja nauttia kesästä ja kaikista sen tuomista reissuista. Vasta viime viikonloppuna mä aloin taas kunnolla muistaa et mihin oonkaan menossa. Varsinkin maanantaina töissä mua alkoi jännittää ihan hullusti. Odotus viime tiistaihin oli pitkä, monta kuukautta. Koulutuksesta järjestettiin infotilaisuus maaliskuun alussa. Sitä ennen olin jo pistäny hakupaperit sisään. Valintatilaisuus oli huhtikuun alkupuolella. Sen jälkeen piti vielä odotella pari viikkoa tuloksia. Kauheen jännittävää. Sitten pitkin enää odottaa koulutuksen starttia. Edellisen kerran olin alottanu koulun kymmenen vuotta sitten. Siinä varmaan osasyy miksi jännitti. Toisena tietenkin uusien ihmisten kohtaaminen ja muutenkin kaikki uudet asiat. Pärjäänkö, mitä muut ajattelee musta, onks tää nyt sitä mitä mä oon odottanut?




Jännitys kaikkos nopeesti kun tulin opistolle, näin porukan ja alettiin käydä kurssitovereiden taustoja läpi. Ihan mahtavan oloista porukkaa. Kaikki ihan erilaisia persoonia, mut kaikkia yhdistää kiinnostus luontoon ja että siitä sais koulittua itselleen jotenkin uuden ammatin. Tuntuu että moni kurssikaveri on vähän sellainen "oman tiensä kulkija". Saa nähdä mitä käy kun 21 sellasta tyyppiä laitetaan vuodeksi yhteen. Veikkaan että tylsää tästä ei ainakaan tule. :D

Jännitys muuttui myös odotukseksi, et mitä kaikkee tää vuosi tuokaan tullessaan. Ollaan pikkusen käyty tulevaa jo läpi ja oon niin ilonen siitä et vihdoin uskalsin hakea ja siitä et pääsin koulutukseen mukaan. Mun omat tulevaisuuden suunnitelmat ei oo vielä ihan selvillä, mut oon niin varma et tää oli hyvä valinta ja auttaa mua hahmottamaan tulevaisuutta paremmin. Mä oon haaveillu et saisin ihmisläheisemmän ammatin joskus, pääsisin reissaamaan, enkä jumittuis yhteen hommaan liian pitkäksi aikaa. Tuntuu et tässä hommassa yhdistyy kaikki. Mitään ei tietty tuu suoraan, mut luulen että tää koulutus antaa valmiuksia monenlaiseen hommaan. Loppu on sit itestä kiinni, et mitä lähtee väsäämään. Mä odotan kovasti yrityspuolen opintoja. Siitä maailmasta mulle ei oo mitään käryä.




Me tullaan vuoden aikana kokeilee kaikkia kiinnostavia liikuntalajeja, varsinkin sellasia jota pystyy harrastaa ulkona. Reilun viikon päästä mennään esimerkiks melomaan. Yks meidän kouluttajista antoi vuodelle neuvon... "Älkää innostuko!" Haha, se voi olla tälläselle "satalasissa kaikkeen" tyyppiselle ihmiselle vähän vaikeeta. Mä ootan niin paljon kaikkia uusia lajeja. Tuskin mä kaikesta tuun ees tykkäämään, mut pääsee ainakin kokeilemaan ja ehkä löytää uusia harrastuksia. En tosin tiiä mahtuuko elämään kuinka monta harrastusta kerralla. Kalastus ja punttihommat vie jo aika ison siivun. Siitä tulikin mieleen, et musta on kivaa et meitä motivoidaan muutenkin liikkumaan ja pitämään kunnosta huolta. Se tuo lisämotii lenkkipolulle ja punttikselle, vaikka ei mulla oo ikinä ollu motivaatio-ongelmia niissä asioissa. Osa uusista lajeista tulee koulun puolesta, mut myös kurssilaisilta tulee varmasti suuri osa. On kalastustaustaa, purjehduta, sukellusta, kiipeilyä yms. Tullaan varmaan oppimaan toisiltamme paljon.






Vaikka nyt tuntuu tosi hyvältä ja innostuneelta, tiiän et jossain vaiheessa tulee salee olee myös vaikeeta. Mä oon aika hidas oppimaan uusia asioita ja sisäistämään  annettuja ohjeita. Luetun ymmärtäminen on ikuinen ongelma, mut myös suullisten ohjeiden sisäistäminen on välillä vaikeeta, vaikka kuinka kuuntelis ohjeet tarkkaan. Esimerkiks kun tehdään pienissä ryhmissä jotain harjotteita, ohjeet on annettu ja muut on ryhtyny jo toteutukseen, yritän mä vielä omassa päässäni tajuta et mitä piti edes tehdä. Oon hidas ja sit tulee ihan tyhmä olo kun ei ite kerkee miettii mitä tehdään, vaan täytyy tehdä toteutus muiden perässä. Se tuottaa välillä vähän ongelmia, mut toisaalta siitä voi olla hyötyäkin. Esimerkiks tällä hetkellä töissä kun oon kouluttanu uusia ihmisiä. Mä yritän antaa ohjeet aina sillä periaatteella, että "tajuisko Pietakin"... :D Ohjeiden ja muiden juttujen kertausta tylsyyten asti. Jotkut oppii nopeemmin, toiset vähän hitaammin ja musta on hyvä ottaa huomioon myös ne hitaammin sisäistävät tyypit.

Koulusta innostettiin perustamaan blogi. Sitä vois pitää sellasena "portfoliona", josta vois mahdollisesti olla hyötyä näyttöjen kanssa esim. Mä en nyt oikein tiedä mitä tekisin asian kanssa. Mulla on jo kaksi blogia, mut en oikein tiedä et haluunko sotkea kouluhommia kumpaankaan. Toki tänne tulee varmasti kirjoiteltua jotain, mut vois ehkä olla parempi perustaa vielä yksi blogi jossa sitten kävis kouluhommia paremmin. Tätä mun pitää nyt pohtia.

Toivon että tää innostus kestää tulevan vuoden läpi. Nyt ainakin tuntuu hyvältä.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Tyttöjen erämaareissu

Kesän viimeinen reissu suuntautui ihan tänne kotisuomeen. Lähettiin Hannan, Veeran ja Nooran kans elokuun ekana sunnuntaina matkaamaan kohti Käsivartta. Hanna hyppäs kyytiin jo Vantaalta, loput likat haettiin matkalta. Tuntu jokseenki oudolta ajaa taas osittain samaa reittiä, joka oli tullu kuljettuu ihan muutama päivä sitten edellisen kerran. Kun päästiin Tornion korkeudelle, koukattiin Haaparannalla hampparilla. Sen jälkeen porukkaa alkoi väsyttää. Loppumatka piti vetää parilla kuskin vaihdolla ja pienillä nokkaunilla tienvarressa. Määränpäässä oltiin vasta aamulla. Tehtiin viimeiset tsekkaukset rinkkoihin ja lähettiin talsimaan kohti erämaata.

Mulla oli ekaa kertaa käytössä uusi Fjällrävenin Kajka rinkka. Edellisillä vaelluksilla mulla on aina ollu lainarinkka. Kajka oli ihan uusi tuttavuus selässä ja tykkäsin siitä kovasti. Mulla on aina ollu vaikeuksia rinkkojen lantiovyön kanssa. Vaelluksen jälkeen iho on ollu ihan rikki lantioluiden kohdalta. Mikä helpotus oli kun sitä probleemaa ei tällä kertaa tullu. Tottakai rinkka painoi jonkun verran lantiota, mut yhtäkään ruhjetta ei tullu ja kävely tuntui menevän hyvin, vaikka selässä oli 31 kiloa. Se oli mun painoenkka ja olin oikeesti yllättyny kuinka kevyesti jaksoin sen kantaa. Joskus mun rinkka painoi 25 kiloo ja olin aivan rikki. Kyllä siitä salitreenistä on tähänkin asiaan hyötyä. Sain rinkan myös ihan itse selkään, joka sekään ei aina oo ollu niin helppoo. Kajka, 6/5! Just mulle sopiva rinkka.



Suuren osan matkasta painoin yksinäni menemään, kun asken kulki niin hyvin. Tottakai loppuvaiheessa oli väsähtäny olo. Varsinkin kun keli muuttu aika niheeks. Kun oltiin lähestymässä viimeisiä kilometrejä, tuli vastaan joku paikallinen heppu joka tokaisi "taitaa tulla sae..." Niinhän sieltä sit tuli. Synkät pilvet tuli auringon eteen ja päälle iski kunnin ukkonen. Rakeet kopisi kuoritakkiin kun talsittiin eteenpäin. Jossain vaiheessa se muuttui ihan perus vesisateeks. Onneks päämäärään päästessä ei enää satanu ja saatiin laitettuu leiri kasaan ihan kivassa kelissä. Illalla mentiin vielä kalaan. Leirii kasatessa katteltiin siistejä pintakäyntejä, mut kun lopulta päästiin kalaan, ne loppu. Eipä se haitannu, kaloja kuitenkin löytyi ihan mukavasti. Enkat meni uusiksi, vaikka ihan pikkiriikkisen jäi alle monien tavoittelemasta maagisesta 50 cm rajasta... Käsivarressa on siihen ihan hyvät mahikset, joten ei huolta.


Myöhemmin illalla telttaan kömpiessä väsytti ihan hullusti. Uni tuli heti. Mulla iskee aina pieni ahdistus kun tulee uuteen paikkaan. Oikeesti, ihan joka kerta. Vaikka olisin kuinka innoissani reissusta, tuntuu ekat hetket aina ahdistavalta. Menee onneks nopeesti ohi. Ekan illan kalastelin yksikseni. Muillakin tais olla ekan illan masista tai muuten väsymystä automatkasta/vaelluksesta. Seuraavana aamuna mieli oli jo kirkkaampi. Naureskeltiin yhessä asialle. Aamukahvilla istuminen venyi sen verran pitkälle, et päätettiin tehdä vielä lounastakin ennen kalaanlähtöö. Oli mukava vaan hengata ja jutskailla. Vasta iltapäivällä päästiin kalaan. Päivän aikana sain elämäni ekan yli 50cm harjuksen. Sitä onkin jahdattu muutaman vuoden ajan. Tavoite vihdoin täytetty, jesss! 53 senttiä.





Illalla tuli ihanan tyyni keli ja kaloille pääs tarjoo pinturia. Se oli mukavaa! Pintureilla kalastaminen ei oo mulle kovin tuttua. Harvoin osuu sellaset olosuhteet, että se on mahdollista. Mukavaa vaihtelua uppoperhoihin.




Toisen illan jälkeen keli muuttui vaihtelevammaksi. Vettä satoi aika paljon. Vesisade antoi luvan nukkuu vähän pidempään. Ihan kun meillä muutenkaan olis ollu mitään aikatauluja... Yhtenä aamuna vedin enkan. Nukuin kahteen. Jopa aamu-uninen Hanna ihmetteli, et miten mä vedän hirsiä vieläkin. Mä en ikinä nuku niin pitkään! Tuntui päivä aika lyhyeltä sen jälkeen. Mut teki kyllä varmasti tälläselle aamuvirkulle ihan hyvää. (alla oleva kuva: Veera)








Vasta viimeisenä kokonaisena päivänä kosteet kelit hellitti ja saatiin paistatella päivää auringossa. Toivottiin että olis vielä päässy kalastaa pintureilla, mut koko päivän oli aika kova tuuli. (toka kuva: Veera)






Vietettiin erämaassa rentoillen yhteensä viisi kokonaista ja pari puolikasta päivää. Kalaa tuli sen verran hyvin, että pääsiin valikoimaan seasta ruokakalatkin. Hiillosharria, graavia ja paistettua harjusta. Kaksi jälkimmäistä oli parhaita. Jälkkäriksi oli usein tarjolla Xante tai minttukaakaota. Oli jännää olla reissussa puhtaasti naispowerilla. Aika kului nopeesti. Yhtäkkii olikin jo päivä kun piti purkaa leiri ja lähtee tarpomaan takaisin autolle.




Kun saatiin pakattua auto taas rinkoilla ja valmiit lähtee, alko autosta kuuluu outoo ääntä. Hanna ja Noora kurkkas konepellin alle ja huomas et öljyt on ihan finito. Hups... Onneks se tuli huomattua tossa vaiheessa. Olis ollu tosi kiva jos auto olis kusahtanu jonnekki matkan varrelle keskellä yötä. Köröteltiin varovasti Kilpisjärvelle hakee lisää öljyä. Oli kiva käydä pikavisiitillä Kilpparilla. Oon käyny siellä edellisen kerran joskus 20 vuotta sitten ehkä. :D Vaikka siellä pistäytyminen toi vähän lisäkilsoja, ei se haitannu yhtään. Edessä oli piiiiitkä kotimatka, joten muutama kymmenen kilsaa sinne tänne, ihan sama. Lähettiin taas iltaa vasten ajaa kohti Etelää. Kaikki oli aika poikki ja kuskia piti vaihtaa semiusein. Se on paha kun ratissa alkaa väsyttää. Lapuan, Tampereen ja Turun kautta oli himassa viimein seuraavana päivänä alkuillasta. Huhhuh. Kolmas Lapin reissu tälle vuodelle oli sitten siinä. Kiitos Corolla kun jaksoit.

Kiitos tietenkin myös Hanna, Veera ja Noora. Tähän väliin sydän. Täytyy yrittää ottaa perinteeksi, et vuodessa vois heittää vaikka edes yhden tälläisen tyttöjen reissun. #taitaatullasae #nyttuleetappamisia