maanantai 21. marraskuuta 2016

Tuulinen Lauttasaari

Menneelle viikolle oli taas oikein kaksinkappalein mietittynä kalareissuja. Keskiviikon vapaapäivän suunnitelmat meni mönkään tuulen takia. 10-12 m/s on kellurenkaan kanssa vähän liikaa. Se niistä haukisuunnitelmista. Seuraavat vapaat oli lauantaina. Hanna ehdotteli edellisenä viikonloppuna treffejä Lauttasaareen. Sinne siis! Tuuli oli taas ihan kreisi, mut ei se onneks kahlatessa oo niin paha, verrattuna renkaaseen. Joskus puolen päivän jälkeen lähettiin Juuson kanssa Larua kohti, siellä Hanna meitä jo odottelikin. Lähtö vähän viivästyi kun mulla oli pieniä vaikeuksia saada itseäni liikkeelle edellisen illan pikkujoulujen jäljiltä. :D Mikäs sen parempaa lääkettä kun raikas meri-ilma. Parantaa usein pahemmankin dagen efterin...









Kerettiin kalastaa muutama tunti ennen kun tuli pimeetä. Vaikka pisto olikin aika nopea, se oli just sitä mitä me kaikki oltiin vailla. Tuli hyvä mieli kun pääs kalaan. Tuuli nyt oli välillä vähän hankala, mut ollaan me kaikki pahemmassakin kelissä kalastettu. Vesi oli mennyt aika sameaksi, se vaikeutti pikkusen kahlaamista kun ei nähnyt pohjassa olevia kiviä kunnolla. Tai sit mun hutera olo tuli jostain ihan muualta... :D  Kaloista ei mitään havaintoja. Lauttasaari on hassu paikka. Sinne on ihan kiva mennä kun ei oo hetkeen käyny, mut ainakin omalla kohdalla koko paikka alkaa nopeesti tökkii. Tavallaan on siistiä et ihan kaupungin kupeesta löytyy tällänen mahdollisuus päästä kalaan, mutta sellanen tietynlainen luontofiilis jää puuttumaan kun edessä komeilee Ruoholahden toimistorakennukset ja Jätkäsaaren uudet talot. Mutta tosiaan, onneks näin läheltä löytyy edes tällänen paikka. On Larussa muutama kiva spotti, jossa saa enemmän sitä luontofiilistäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti