maanantai 26. syyskuuta 2016

SM Lohen Perhokalastuskilpailu 2016

Vantaa - Kotka väliä on tänä vuonna suhattu ennätyksellisen paljon, eikä tämäkään viikonloppu ollu poikkeus. Tällä kertaa en kuitenkaan ollu kalassa vaan seuraamassa otsikon mukaista kisaa. Juuso on muutamana vuonna puhunu, et tahtois osallistua mut vasta nyt oli ekaa kertaa mukana kisassa. Moni on ehkä saattanu kuulla, että mä en niin kauheesti mistään kisailemisesta perusta, mut tää tapahtuma on aika erilainen kun perinteiset perhokalastuskisat.  Hetken jopa mietin, että olisin itsekin osallistunut mutta en sit kehdannu.

Kisat alkoi lauantaina aikaisin aamulla. Mukana oli paljon tuttuja naamoja. Kilpailupooleina Ruhavuolle, Siikakoski, Tittisaari, Kokonkoski, Hinttulankoski ja aiemmista vuosista poiketen myös Tattarinkoski. Se tuli viimetingassa Lankkarin tilalle, koska sinne oli vahingossa tullut  Metsähallituksen puolesta tuplabuukkaus...





Lohia tuli kisan aikana kahdeksan kappaletta. Siihen päälle vielä useempi pudotus, joten ihan hyvät oli meiningit. Voiton vei Joonas Saarikko kahdella lohella, yhteispituus 150cm. Toisena Ari Halmelahti myös kahdella kalalla, yhteispituus 148cm. Aika tiukille meni ero! Kolmantena Joni Tiainen yhdellä kalalla, 107cm. Se oli kisan suurin ja palkittiin erikseen. Myös kärkikolmikon ulkopuolelle jäi kolme hienoa kalaa. Ihan kiva oli käydä katsastamassa kisat, vaikka toisten kalastuksen seuraaminen parin päivän ajan onkin jokseenkin tylsää. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti