torstai 1. tammikuuta 2015

Vuoden vika ja vuoden eka

Vuoden 2015 ensimmäinen blogipostaus! Edellisessä postauksessa tuli vähän puhuttua höpöjä. Vuoden kalastukset ei ollutkaan ihan vielä kalastettu. Kovat pakkasat hellittivät hetkeksi, joten eka ajatus oli että ehkä vielä pääsisi kalaan. Eilen käytiin vuoden viimeisellä talvisella pistolla Lauttasaaressa.



Kun ajettiin kohti rantaa, alkoi vähän pelottaaa että onko mestat ihan jäässä ja päästäänkö ollenkaan kalaan. Rannat oli osittain jäässä ja vesi todella korkealla, mutta päästiin kuitenkin kalastamaan muutamia paikkoja. Jotain porukkaa näkyi hatulla, mutta me skipattiin se. Kahlaaminen oli vähän kuumottavaa just ton veden korkeuden takia. Suurimmaksi osaksi heiteltiin rannan kallioilta.






Sää oli todella hieno. Edellisiin kertoihin verrattuna tuuli oli ihan minimissä, joka teki kelistä lämpimän oloisen. Pilvistä pilkottava aurinkokin lämmitti sen verran hyvin, että ei tarvinnut edes hanskoja.






Päivän saldoksi jäi koukkuun tarttunut jäälautta ja hyvä mieli. Näiden maisemien ja fiiliksen jälkeen tuntui hyvältä lähteä juhlistamaan vuodenvaihdetta. Nyt täytyy laittaa luvat kuntoon vuodelle 2015 ja odotella tulevia reissuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti