lauantai 8. marraskuuta 2014

Itä-Helsingin rannat / sidontaleikkejä part. 2

Meritaimenen kalastus on jatkunut tällä viikolla parin reissun verran. Alkuviikosta paikaksi valikoitui Vuosaareen seutu, samoilla linjoilla jatkettiin perjantaina. Mietiskeltiin mahdollisia mestoja kavereilta kuultujen vinkkien perusteella ja katsomalla karttaa. Perjantaiaamuna suunnattiin Uutelaan. Kelit oli tällä kertaa edelliseen viikonloppuun verrattuna otollisemmat. Biitsikeleistä ei tietoakaan, tuuli maltillinen ja lämpötilakin ihan kohtuullinen. Peruskylmää, mutta ihan mukavaa. Mitä muuta voi marraskuulta odottaa.










Maisemat Uutelassa oli aika siistit. Alueella oli jyrkästi syvenevää kallioista rantaa, mutta jonkun verran myös loivempaa rantaa, jossa pääsi kahlaamaan. Kalat loisti taas tyylikkäästi poissaolollaan. Ehkä me ei vaan osata? Katrin sanoja lainaten, tää on vähän samaa hommaa kun yrittäisi pyydystää yksisarvista. Iltapäivällä päätettiin vaihtaa paikkaa. Hetkeksi täytyi jääsä autoon lämmittelemään sormia ja varpaita.


Seuraavaksi mentiin Kallvikiin. Kävimme siellä myös tiistaina. Vesi oli nyt hieman korkeammalla kun edellisellä kerralla. Myös tämä paikka vaikutti potentiaaliselta, mutta jälleen tuntui kun jahtaisi unicornia. Koko päivän aikana ei tullut yhtään tapahtumia. Kun päivä alkoi pikkuhiljaa härästyä, lähdimme kotiin päin.



Kotimatkalla napattiin Miikka kyytiin ja tehtiin stoppi Viikin Ruodossa. Tulevan illan suunnitelmat kaipasivat tavaratäydennystä. Pidettiin illanistujaiset perhojensidonnan parissa. Mukana myös Jani.








Ilta venyi suhteellisen myöhään ja aamulla oli vähän tahmea olo. Se ei kuitenkaan estänyt lähtemästä taas kalaan. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä hauen perään, jos keksitään hyvä paikka ja saadaan jostain soutuvene lainaan. Varasuunnitelmana tuttu ja turvallinen Lauttasaari, tai joku ei niin tuttu merellinen paikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti