torstai 3. heinäkuuta 2014

Suunnittelua

Pieta - Jo vuoden verran odotettu ja hehkutettu reissu alkaa lähentyä. Lähtöön on päiviä enää 17. Siis oikeesti! Heti kun päätettiin, että ollaan oikeesti lähdössä ja mietitty ajankohta suunnilleen valmiiksi alkoi päivien lasku. Reissua suunnitellessa on ollut muutamia muuttujia. Ihan ensiksi mietittiin että sisällytettäisiin matkalle kalastusta ja vaellusta. Jossain vaiheessa vaellus jäi pois, mutta nyt se on taas funtsittu takaisin. Enhän mä voi lähtee Lappiin tekemättä edes pientä pyrähdystä erämaahan. Myös kohteet on muuttunut välillä. Nyt ollaan kuitenkin saatu sumplittua mukavan kuuloinen reitti yhteistuumin.

Kuusamo - Ihan ensiksi hurautetaan reilu 800 kilsaa Kuusamoon. Varataan ekalle välillä koko päivä aikaa. Meillä on käytössä vanha Hiace, joten täytyy kunnioittaa vanhan auton rajoja ja ottaa iisisti. Kuusamossa kalastetaan muutama päivä. Oon itse viimeksi käynyt Kuusamossa joskus ysärin puolella...

Kevo - Kuusamon jälkeen olis tarkotus vaeltaa. Odotan jo innolla sitä fiilistä kun voi vetästä vaelluskengät jalkaan ja rinkan selkään. Vaellus olis tarkotus hoitaa neljässä tai viidessä päivässä vähän fiiliksestä riippuen.



Alkuun mietittiin mulle tuttua ja turvallista UKK puistoa, mutta juurikin sen takia että oon käynyt siellä ennenkin, päädyttiin muualle. Retkikarttoja tutkaillessa ollaan mietitty, että mentäisiin Kuivin reitti. Auton saa kätevästi Sulaojalle, josta ei ole enää pitkä matka seuraavalle etapille vaelluksen jälkeen.

Teno - Tätä odotan mielenkiinnolla, mutta samalla myös hieman kauhulla. En oo ihan päässyt sinuiksi oman kaksikätisen vapani kanssa ja täällä pitäisi vielä heittää "väärään" suuntaan. Vähän jännittää myös muut kalastajat, oon hyvä tekemään itselleni suorituspaineita. Juuso on ollut Tenolla viimeksi 2009.



Norja - Tenon jälkeen ylitetään raja ja mennään Norjaan. Näillä seuduilla Juuso on käynyt myöskin sillon 2009. Toivottavasti mä saan Tenolta vähän varmuutta ja kalastus Norjassa sujuisi jo paremmin.



Norjan jälkeen takaisin Suomen puolelle ja aletaan varmaan pikkuhiljaa tulla takas etelään. Kaikelle yllämainitulle on varattu kolme viikoa. On niin siistiä päästä viettämään tollainen aika pohjoisessa. Toivottavasti kaikki menee hyvin, auto toimii ongelmitta, varusteet kestää ja budjetti riittää. Varsinkin Norjan lupiin uppoo vähän enemmän rahaa, mutta on se varmasti myös sen arvoista. Ainakaan tossa veden värissä ei oo valittamista.

Vielä olis muutamia hankintoja tehtävä ennen reissua. Juusolta taitaa puuttua yksi siima, autoa pitää hieman tuunata nukkumiskelpoiseksi ja ruokapuoltakin täytyy vähän miettiä. Vielä on pari viikkoa aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti