maanantai 18. marraskuuta 2013

Vanhankaupunginkoski 17.11

Joella loppui syysrauhoitus 16.11, joten mentiin kalaan heti kun se oli mahdollista eli sunnuntaina aikaisin aamusta. Luvat alkoi klo 7. Koskella oli hämärää parin ekan tunnin ajan, mutta aika nopeesti alkoi sit kirkastua.


Hämärän ja valoisan taite osoittautui parhaaksi ajaksi kuten oli tiedossa aikaisemmilta kerroilta. Kohdekalaa eli siikaa ei näkynyt maillahalmeilla, mutta taimenia senkin edestä. Juuso sai nätin päälle 60 senttisen kuteneen naarastaimenen. Ei mennyt kauaa kun Juuson siiman päässä oli toinenkin kala. Sekin oli suunnilleen saman mittainen, mutta paljon pulskemmassa kunnossa. Pieta pääsi poseeraamaan sen kanssa.



Sää koskella oli muuten hyvä koko päivän, mutta tuuli oli ihan järkyttävä. Tais olla sitä Eino-myrskyä. Välillä oli oikeesti vähän vaikeeta heittää ja uittaa perhoa. (Ja pysyä itse pystyssä...)



Aamuvuoron kaikki luvat oli myyty loppuun, joten oli välillä aika ruuhkaista. Kaikkia ei tainnut kiinnostaa kalastaa sääntöjen mukaan ja muiden kalastajien huomioonottaminen. Koskella oli isojen lohijokien meininkiä kaikkine kahlausrinkeineen. Joellahan on kahlauskielto ensi kesään asti...



Loppupäivästi ei ollut enää niin paljon tapahtumia. Luvat kesti yhteen asti. Päivä oli kokonaisuudessaan kuitenkin oikein onnistunut. Pietakin pääsi ekaa kertaa käyttämään uutta TFO:n vapaansa ja siihen uutta siimaa. Vielä olis kiva keretä tonne kalastamaan, mutta voi tulla kiire jos talvi tulla tupsahtaa... Tosin kaikkitietävä keltainen lehdistöhän vähän aikaa sitten raportoi, että tulossa on lauha talvi. Saa nähdä miten käy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti